Ryhmämme sai vieraaksi toimittaja Eija Mäkisen 30.10.2007. Hänen ehdotuksestaan teimme 10 minuutin haastattelun toisistamme ja kirjoitimme sen minä-muodossa. Kommenttiosiossa tuotoksemme, olkaa hyvä!
Minä, Janne Mäkinen, lähdin Porvoon Kevätkummusta Koskelaan maanpakoon. Ikää minulle on kertynyt 24 vuotta. Vaikka asun Keravalla, en luokittele itseäni vain pienen vuokrakaksion ja halvan sohvan perusteella. Olen paljon enemmänkin, esimerkiksi ammattikorkeakouluopiskelija, kenellä on suuret suunnitelmat tulevaisuudelle. Olen ilmoittautunut Mainonnan ja markkinoinnin kurssille päästäkseni ilmaisemaan itseäni muille ihmisille, mieluiten jo teini- iän ylittäneille. Voidaan ihmetellä, miksi suuntaan sanomani heille, koska en suoraan sanottuna näe, että minua nuorempi sukupolvi olisi tehnyt mitään puolestani. Miksi minäkään tekisin tai antaisin heille mitään? Siinä piilee elämän kylmä totuus, ja alan vähitellen uskoa, että ”silmä silmästä” -periaate pätee myös minuun. Mitä haluan elämältäni ja miksi tämä kurssi? Tiedän valmistuvani yhdeksi miljoonasta restonomista, mutta pitkällä tähtäimellä on vaikea sanoa, mikä minusta oikeasti tulee isona. Rakentavia ja kantaaottavia mielipiteitä minulta löytyy, otan mielelläni myös vastaan muiden mielipiteitä kehittääkseni omiani. Tulevaisuudessa aion jollain tavalla vaikuttaa maailman asioihin. Maailma on menossa koko ajan syvemmälle helvettiin – olisikohan jo aika saada aikaiseksi positiivinen käännös? Millä tavalla, se jääköön nähtäväksi. Mutta toivon voivani vaikuttaa asiaan, ja jos mahdollisuus annetaan, tiedän myös pystyväni siihen. Olen hyvä jätkä, jolla on persoona! Nautin koulunkäynnistä kaikilla osa-alueilla niin kuin opiskelijan kuuluukin. Yritän imeä itseeni sellaista tietoa, jota pystyn tulevaisuudessa hyödyntämään taitojeni kanssa. Toivon löytäväni elämältä etsimäni, en vielä, koska etsimisessä piilee elämän suola. Haluan viestittää maailmalle elämänrakkautta ja ihmisille lisää oppia ja ymmärrystä rakastamaan torakoita, ovathan ne niin herkullisen makuisia ja sitkeitä sissejä. Minä olen siis Janne Mäkinen, Rehti Suomalainen Mies, josta tulette vielä kuulemaan – positiivisesti. Toivotan kaikille lukijoille mukavaa talven odotusta.
Katson ulos. Ulompi lasi on huurussa ja pimeys verhoaa armeliaasti sen, joka on toiselle miehelle helvetti ja suomalaiselle marraskuu. Pimeys pelottaa, siellä voi olla kummituksia ja kojootteja, mutta pahinta on sen tyhjyys. Tyhjyydessä on vain se minkä sinne ottaa mukaansa. Kohta tuo tila täyttyy Pyry- Jukka Peltomäestä.
Räntä lätisee ikkunaan. Miksei enää ole kunnon talvia, niin kuin lapsuuteni Vantaalla? Synnyin 2.2.1982 kolmilapsisen veljessarjan nuorimmaiseksi. Lapsuuteni oli niin tasapainoinen kuin sosiaalityöntekijä voisi toivoa. Leikin ja samoilin Myyrmäen vielä silloin niin sankoissa metsissä ystävieni kanssa, kesytimme variksia ja söimme metsämansikoita. Kun muistelen, miten juoksin avojaloin pitkin Silvolan pölyisiä hiekkateitä kuumana kesäpäivänä, pakostakin hymyilen. Jos edes yksi lapsi saa kokea sen, minkä minä koin, on maailmassa jotain säilyttämisen arvoista. Viisivuotiaana äitini pakotti minut pianotunneille. Pianolle jäin kylmäksi, mutta musiikkiin rakastuin, ja tuo suhde on jatkunut tähän päivään. Soitan rumpuja kahdessa yhtyeessä, Maisemassa ja Kim Curly Bandissa. Rummuista syntyy tahti, tahdista musiikki. Onko omahyväistä sanoa rumpujen olevan kappaleen sydän? Niin sydämen kuin rumpalinkin rytmihäiriöt ovat heti selvästi havaittavia ja aiheuttavat mielipahaa. Mutta ei musiikki minusta ylpeää ole tehnyt. Sen kautta opin suhtautumaan ihmisiin ja nyt tapaan jatkuvasti mielenkiintoisia ja persoonallisia ihmisiä musiikin kautta. Sytytän tupakan. Se maistuu tupakalta.
Kaksikymppisenä otin ja muutin Helsinkiin. Täällä kun tapahtuu kaikki hauska. Kaupunki ei ole suurin tai hienoin millään alalla, ja täällä on kallista asua. Se ei haittaa. Kun kerran on elettävä jossain, niin miksei lähellä kulttuuria ja ystäviä? Ja baareja? Tiellä kulkee hilpeä seurue jatkoille. Hekin asuvat mielellään lähellä baareja. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat aivan kuin ekonomi ennusti. Minun mielestäni Suomessa on paljon pahaa oloa. Ihmisillä on kauniit kodit, mutta niissä asuu tyhjiä ihmisiä. Ihminen on älykäs ja herkkä eläin, mutta törmätessään päivittäin kovuuteen ja ehdottomuuteen hänestä tulee kova ja ehdoton selviytyäkseen. Ne, jotka eivät kylmää suihkua kestä, jätetään mahalleen makaamaan. Tämä suututtaa minua. Jos ihminen kaatuu tai tekee virheen, hänet pitää auttaa pystyyn ja tien päälle yhä uudestaan, ei laittaa näytteille hyvien tapojen museoon varoittavana esimerkkinä ja vitsinä. Ilman myötätuntoa ja yhteistyötä olemme vain ydinasein varustettuja näätiä. Avaan ikkunan ja tuuletan huoneesta pois tupakansavun ja humanismin. Tämä aika tuntuu olevan molempia vastaan. Räntäsade on lakannut, pakastaa.
Päätän viettää vielä tovin jalkeilla itseni kanssa, olenhan loistavaa seuraa. Suuret kysymykset kaatuvat aina niskaan pikkutunneilla, ehkä siksi niin harvoilla on niihin järkeviä vastauksia. Mitä teen elämälläni, mitä siltä haluan? Aivan tyhjentäviä vastauksia en voi antaa, mutta lyön tuopin vetoa, että olen oikealla kurssilla. Jatkan sen tekemistä mikä tuntuu oikealta. Soittamista. Koulua. Työtä. Maailmanparantamista. Niin se käy. Sytytän tupakan ja sytkärin liekki häikäisee hämärään tottuneet silmäni. Varjot ovat taas syviä ja epäystävällisiä, täynnä tuntematonta. Olkoon. Laitan valon päälle ja valmistaudun nukkumaan. Liika sisäavaruuksien luotaaminen voi johtaa valaistumiseen tai valtion taideapurahaan. Olen tyytyväinen. Pääsin katsastuksesta läpi. Ulkona sataa hetken lunta. Aamulla se on sulanut pois.
Kaikki ei ole aina täydellistä, mutta huominen on aina lupaava. Musta on lempivärini, mutta se ei kuvasta ajatusteni sisältöä.
MINÄ Ville Palmu, vuonna 1982 syntynyt turkulainen, graafisen alan ammattilainen – ja aina joskus minäkin olen jäässä. Minua kiinnostaa kaikenlainen matkailualan markkinointi, erityisesti markkinointiviestintä, silti aina ideat eivät synny hetkessä. Olen kiinnostunut erityisesti taittamisesta, jonka tekemisessä pyrin aina vain hauskempiin, hienompiin ja tyylikkäämpiin tuotoksiin. Joskus sekään ei silti riitä, jos oma näkemys asiasta ei vastaa tilaajan mieltymystä. En ole siis täydellinen, mutta onko meistä kukaan? Oletko sinä?
NYT Tärkeintä juuri nyt on huolehtia tärkeistä ja vahvoista ihmissuhteista, oman alan työtehtävistä ja jokapäiväisestä koulutyöstä. Koulussa saan toteuttaa osaamistani ja auttaa opiskelukavereita luomaan uusia ja erilaisia painotuotteita. Ihmissuhteet tasapainottavat joskus kiireistä ja stressaavaa työtahtia, joka silti sopii minulle hyvin. Pieni paine saattaa avata ideoiden tulva-aidan hetkessä. Joka päivä yritän saada pienet rahani riittämään elämiseen, matkustamiseen ja tietenkin myös ulkona käymiseen. Silti eniten rahaa menee moninaisiin laskuihin. Aina ei halua edes miettiä, mihin kaikki raha uppoaa. Kunnon rentoutuminen on elämisen ehto, joskus on saatava aivot narikkaan hetkeksi. Välillä tekee mieli vain olla tekemättä mitään, mutta itsensä kehittäminen kiinnostavilla osa-alueilla innostaa kyllä opiskelemaan paksujakin kirjoja ja keskittymään opiskeluun. Voisiko tuon kaiken yhdistettyä joskus yhteen hetkeen?
TULEVAISUUDESSA Unelmat potkivat eteenpäin ja mielikuva tulevaisuuden visioista auttavat minua jaksamaan niitäkin töitä ja kouluaiheita, jotka eivät niin paljon kiinnosta. Haluaisin tehdä työtä, joka ei olisi sidottu paikkaan eikä aikaan. Raha motivoi työntekoon, samoin se, että oman työn jälki vaikuttaa positiivisesti lopputulokseen. Graafinen ala on varmasti aina ykkösalani, mutta sen yhdistäminen muuhun osaamiseeni, tuotekehittelyyn ja markkinointiin, kiinnostaa. Matkapakettien kehittäminen ja omien innovatiivisten markkinointikeinojen toteuttaminen ovat suurimpia unelmiani. Nämä asiat ovat myös täysin toteutettavissa, joten toivon löytäväni työn, joka vastaisi mahdollisimman paljon mieltymyksiäni. Voisitko sinä olla uusi yhteistyökumppanini?
JOSKUS Toivon, että ihmiset tekisivät itseään kiinnostavia asioita eivätkä tavoittelisi vain rahan avulla mielihyvää. Kiire, toisten miellyttäminen ja raha ei ainoastaan tuo onnea. Joku viisas on joskus sanonut: ”Kiire tappaa luovuuden ja luovuus tappaa kiireen”. Olkoon se mottoni – voisipa se olla monen muunkin motto. Joskus ehkä vielä on aikaa olla luova, ilman että sillä on tapettava kiire... Ja sitten joskus kun on rahaa, aikaa ja rohkeutta, otan tatuoinnin, jota olen halunnut jo yli kymmenen vuotta. Se on varmaankin tarpeeksi pitkä harkinta-aika ottaa ihoonsa kuva, joka on siinä kuolemaani asti?
Minä olen Milla Niemi. Olen opiskelija Haaga-Helian ammattikorkeakoulun Porvoon yksikössä. Opiskelen matkailualan koulutusohjelmassa MARA- eli ravintola-alan linjalla. MATO eli matkatoimistopuoli ei minua kiinnostunut. En tykkää työskennellä toimistossa ja istua koko ajan tietokoneen ääressä. Toiselta minä tykkään ruoan laittamisesta, ja sen takia valitsi ravintola-alan opinnot. Asun Helsingissä ja tulen joka arkipäivä Porvooseen koulun takia. Matka kestää mennen tulleen yhteensä kaksi tuntia. Ei se minusta hankalaa. Toiselta se on mukavaa että matkaan aikana kiva olla opiskelija ryhmän kanssa ja myös olen oppinut tunteja. Vaihto-opiskelu ei kiinnosta minua, mutta voisin tehdä työharjoittelujakson jossakin ulkomailla. Mutta oikeasti ulkomailla työskenteleminen ei itseäni kiinnosta, vaan haluan mielelläni jatkaa elämäni Suomessa. Sen sijaan ulkomaille matkustaminen on kivaa. Harrastuksiani ovat ruoan laittaminen ja koiran hoitaminen. Harrastan myös jonkin verran liikuntaa. Unelmani on löytää tulevaisuudessa hyvä työpaikka, esimerkiksi jokin kiva ravintola Helsingin alueella. Siellä voisin työskennellä muutaman vuoden. Yrittäjyyteen en usko olevani valmis heti alussa, mutta myöhemmin kyllä voin perustaa oma yritykseni. Matkailuala kiinnostaa minua, ja sen takia valitsin tämän ammatin. Voisin myös harkita toimittajan ammattia, sillä se kiinnostaa minua kovasti. Se olisi hyvä vaihtoehto.
Olen Nejdet Karadag, 29-vuotias opiskelija. Alun perin olen kotoisin Turkista ja Suomeen muutin toukokuussa 2003. Halusin lapsena tulla lääkäriksi, mutta päädyin kuitenkin hotelli- ja ravintola-alalle, jossa myös työskentelin esimiesasemassa Turkissa asuessani. Olen myös opiskellut yliopistossa Istanbulissa.
Suomeen muutin alun perin rakkauden perässä, josta on syyttäminen viehättävää suomalaista naishenkilöä. Koska olin aikaisemmin työskennellyt matkailualalla, kiinnostus kyseisen alan koulutukseen oli suuri. Ongelmana minulla oli vähäinen suomen kielen taito, jota tosin olin oppinut melko hyvin lyhyessä ajassa. Päätin hakea leikkimielellä Haaga-Helian ammattikorkeakouluun matkailun ja liiketalouden koulutukseen Porvooseen. Minulle oli suuri yllätys, että pääsin kouluun sisään, koska olin hieman epävarma suomen kielen taidostani. Voitte uskoa, että ei ollut helppoa aloittaa suomen kielisessä oppilaitokesessa vain muutaman vuoden Suomessa asumisen jälkeen. Olen aina ollut valmis tarttumaan uusiin haasteisiin ja oppinut, ettei kannata jäädä paikalleen makaaman. Koulussa olen viihtynyt hyvin, ja opiskelut ovat sujuneet melko mukavasti. Luulen, että positiivinen luonteeni ja innokkuus ovat auttaneet minua tässä asiassa. Suuntautumislinjakseni olen valinnut matkatoimisto alan ja lähden tammikuussa Englantiin vaihtoon puoleksi vuodeksi.
Uskon, että valmistuttuani koulusta palaan takaisin Turkkiin, sillä minulla on haaveena perustaa sinne oma yritys. Uskon yrityksen sijoittuvan hotelli- ja ravintola-alalle, sillä minulla on paljon kokemusta ja tietoa niistä hommista. Olen kiinnostunut myös ruuanlaitosta, laulamisesta, matkailusta sekä media-alasta. Ulkomainen politiikka kiinnostaa myös, ja olenkin innokas keskustelemaan poliittisista asioista.
Terve! Olen Olli Virkkala, 25-vuotias kaveri Helsingistä. Katsoisin olevani aika normaali opiskelijajamppa. Pidän juhlimisesta ja opiskelijaelämästä ottamatta siitä kuitenkaan liikaa stressiä. Hitaasti porskutetaan eteenpäin juuri sillä panostuksella, jonka katson aiheelliseksi kyseiseen tehtävään. Koulu lähinnä mahdollistaa minulle hyvin työrajoitteisen elämäntavan ja antaa lisää aikaa tuumia työelämän haasteita.
Minä ja musa
Tärkein projektini koulun ohella on bändini, Maisema. Soittelen siinä bassoa. Sitä on tullut soiteltua enemmän tai vähemmän kautta aikain. Homma lähti uusille raiteille, kun vuonna 2002 aktivoiduimme, ja kaveriporukka muodostui bändiksi. Aluksi vedimme biisejä englanniksi, mutta sittemmin vaihdoimme suomen kieleen. Musiikillisia esikuvia ovat muun muassa Ismo Alanko, Juice Leskinen ja Tuomari Nurmio. Ulkomaalaisista vaikutteista voisin nimetä Nick Caven ja Tom Waitsin. Keikkoja meillä on silloin tällöin.
Minä ja tulevaisuus
Jos bändihommat eivät lyö leiville, (pois: niin) isona pitää varmaankin hankkia ”oikea” työ. Jos asiat menevät näin, (pois: niin) työpaikan valintaan tarvitsee kiinnittää paljon huomiota – ennen kaikkea työssä pitää viihtyä. Viihtyvyys ja mielekkyys ovat tärkeimmät asiat unelma-ammatissani, raha on vain toissijaista. En rupea seisomaan päälläni, vaikka saisin siitä Suomen kovimman tuntipalkan. On paljon tärkeämpää, että vastuu, mielekkyys, ilmapiiri ja raha ovat työssä oikeassa tasapainossa.
Minä olen Elina Hellberg. Olen matkailualan restonomi-opiskelija Haaga-Heliassa, Porvoon yksikössä. Olen asunut aikaisemmassa vaiheessa opiskeluani Porvoon keskustassa, mutta nykyään asun automatkan päässä yksiköstämme. Vaikka olen päätoiminen opiskelija, teen koulun ohella töitä tarjoilijana Porvoon Amarillossa. Ravintola-alan töistä minulle on kokemusta karttunut jo useamman vuoden ajan. Tarjoilijantyö soveltuu aikatauluiltaan hyvin opiskelijaelämän rytmiin, sillä työajat ajoittuvat pääasiallisesti koulun jälkeisiin iltoihin sekä viikonloppuihin. Työ soveltuu myös hyvin luonteeseeni, sillä olen hyvin sosiaalinen, avoin ja hyvä toimimaan ryhmässä.
Opiskeluni jälkeen tarjoilijantyöt saavat osaltani jäädä, samoin näillä näkymin koko ravintola-ala. Valmistumisen jälkeen on aika siirtyä uusiin haasteisiin ja uusiin työtehtäviin. Tuleva työni ei välttämättä liity suoranaisesti matkailuun, vaan sillä on mahdollisesti enemmän tekemistä markkinoinnin ja mainonnan kanssa. Tulevaisuuden työni toivoisin olevan samanaikaisesti sekä kehittävää että luovaa. Suurimpana toiveenani olisi pystyä vaikuttamaan ihmisiin sekä työskennellä eri persoonallisuuksien kanssa.
Koulutus ei ole minulle pääasia, mutta sillä on kuitenkin merkitystä. Näillä näkymin minulla ei ole tavoitteena lähteä heti valmistumiseni jälkeen takaisin koulun penkille, mutta pidän ajatuksen avoimena tulevaisuudessa. Kiinnostusta löytyy matkailun lisäksi psykologian sekä median suuntaan. Koska olen tehnyt paljon viikonloppu- ja iltapainotteista työviikkoa, toivoisin tulevaisuuden työltä nykyistä enemmän säännöllisyyttä omaan arkeen. Ravintola-alan työntekijänä minäkin kaipaan tyypillistä viisipäiväistä ”kahdeksasta neljään” sijoittuvaa työpäivää, ja tietyssä määrin haaveilen siitä. Koska nautin matkustamisesta, työmatkojen tekeminen olisi tulevaisuuden töissä etu, mutta se ei ole missään tapauksessa välttämätöntä. Tärkeintä olisi, että töistä löytyy kiinteä työpiste, eivätkä työt sijoittuisi pelkästään kentälle. Mahdollisilta työmatkoilta tullessani minulla olisi paikka, johon palata viimeistelemään työt. Mitä tulee rahaan, olen kunnianhimoinen mutten ahne. Raha ei ole työn pääasia, työn tulee ennemmin olla nautinnollista, ja sen pitäisi pystyä myös kehittämään minua. Nykyisen hektisen työn vastapainoksi kaipaan ajattelemista sekä istumista, ajatusten rasittamista lihasten sijasta. Tavoitteenani olisi tehdä työtä, jolla on muutakin merkitystä kuin toimia oman talouteni lähteenä. Minulla on kova halu nähdä ja kokea maailmaa. Kaksi vuotta sitten toteutin yhden unelmani ja matkustin ystäväni kanssa maailman ympäri. Reissumme alkoi Thaimaasta ja kuljimme Malesian sekä Singaporen kautta Australiaan. Australiaan pysähdyimme pidemmäksi aikaa, jolloin minulle avautui mahdollisuus työskennellä kahvilassa ja oppia sitä kautta paikallisten elämää. Reissulla tutustuin uusiin ihaniin kavereihin, jotka muistuttavat minua siitä, kuinka matkailu todella avartaa mieltä ja opettaa, että maailma on täynnä mahdollisuuksia.
Olen sorja, reilu parikymppinen Haaga-Helian opiskelija. Synnyin kirpeänä tammikuun päivänä Kokemäellä, tuolla Suomen Minnesotassa, jonka joesta on muuten pyydystetty Suomen toiseksi suurin kala, 152–kiloinen sampi. Itse olin syntyessäni huomattavasti hentorakenteisempi, mutta vanhempani olivat vähintäänkin yhtä, elleivät jopa ylpeämpiä, omasta suloisesta saaliistaan, pikku pallerostaan, jolle annettiin myöhemmin kasteessa nimeksi Jenni.
Nuoruuteni vietin ystävieni kanssa telmien Kokemäen laveilla teillä. Olen aina ystävystynyt helposti, mutta alempina kouluvuosina minua lannistivat ihmiset, jotka kokivat omassa epävarmuudessaan, että pientä Jenniä piinaamalla omista koulupäivistä saa rutkasti enemmän irti. Nämä ajat tekivät minusta, kuten kenestä tahansa samanlaisten kokemusten uhriksi joutuneelle, aluksi epävarman nuoren. Mutta vanhemmalla iällä olen oppinut käsittelemään näitä asioita ja kykenenkin nykyään käyttämään niitä vastavoimaisesti energiavaranani elämässäni. Tähän auttoivat yläasteella alkaneen pesäpalloharrastuksen mukanaan tuomat ihanat joukkuetoverit ja oma rakas äitini, jota pidänkin yhtenä elämäni tärkeimmistä ihmisistä.
Äidilläni on ollut myös erittäin suuri vaikutus uravalintaani. Erilaisten vaiheiden kautta olen perustanut oman toiminimen ja kahvilan, jota olen uljaasti pyörittänyt jo neljän kesän verran. Äitini toimii tässä yrityksessä helpottavana taustavoimana äänettömän yhtiökumppanin ominaisuudessa. Aluksi äitini ehdottaessa kahvilatoimintaan ryhtymistä olin jokseenkin vastahakoinen, mutta ajan mittaan tästä kahvilasta on tullut minulle suuri ja tärkeä osa elämääni.
Yksityisyrittäjyys on opettanut minulle kullankeltaista sahramiakin arvokkaampaa työmoraalia ja pippurista pitkäjänteisyyttä. Asioihin pitää kyetä tarttumaan välittömällä tarmolla, silloin kun sitä tarvitaan, ja vaikka sormet olisivat kuinka tahansa tahmeina taikinasta. Aktiivisuuttani ja energisyyttä kanavoin esimerkiksi toimimalla POMO:n hallituksen aktiivijäsenenä. Pyrin vaikuttamaan positiivisesti opiskelijatovereideni elämään järjestämällä heille tajunnan räjäyttäviä bileitä ja auttamalla muun muassa asuntoasioissa. En myöskään kammoksu olkapääni kuluttamista ja ystäväni pitävätkin minua oivallisena kuuntelijana.
Empatian puute tässä maailmassa minua ärsyttää. Jos ihmiset olisivat hieman avarakatseisempia eivätkä tuomitsisi niin äkkipikaisesti, tämä tellus olisi huomattavasti mukavampi paikka meille kaikille. Nautin siitä, että voin omalla positiivisen kuplivalla persoonallani tuoda hieman lisää auringonpaistetta muidenkin ihmisten elämään. Raikas hymy ja halaus silloin tällöin pitävät mielen virkeänä ja tykkäänkin yllättää ystäviäni ja kanssaihmisiä olemalla oma itseni tervehtimällä heitä vilpittömästi ja iloisesti… Kannattaa kokeilla. Sitä paitsi musta mieli tuo vain turhia ryppyjä ja juonteita kasvoille.
Henkilö, joka valottaa puolestaan minun päiväni, on salskean komea kihlattuni. Hirvekseni välittömyys ja huumorintajunsa saavat minut aina hyvälle tuulelle. Jokainen ihminen tarvitsee vierelleen toisen, joka piristää, lämmittää, kuuntelee ja tarvittaessa toruu. Olen onnellinen, että kohdalleni on sattunut tämänlainen henkilö. Muutoinkin maailmaa ei kannata tuijottaa liian kauas oman kapean kaukoputken läpi Peilatkaamme toistemme kautta tätä hetkeä, kunnioittakaamme erilaisia heijastuksia ja nauttikaamme valosta! Niin minäkin teen.
8 kommenttia:
Tekijä Elina Hellberg
Mies, kenestä kuulette vielä
Janne Mäkinen
Minä, Janne Mäkinen, lähdin Porvoon Kevätkummusta Koskelaan maanpakoon. Ikää minulle on kertynyt 24 vuotta. Vaikka asun Keravalla, en luokittele itseäni vain pienen vuokrakaksion ja halvan sohvan perusteella. Olen paljon enemmänkin, esimerkiksi ammattikorkeakouluopiskelija, kenellä on suuret suunnitelmat tulevaisuudelle.
Olen ilmoittautunut Mainonnan ja markkinoinnin kurssille päästäkseni ilmaisemaan itseäni muille ihmisille, mieluiten jo teini- iän ylittäneille. Voidaan ihmetellä, miksi suuntaan sanomani heille, koska en suoraan sanottuna näe, että minua nuorempi sukupolvi olisi tehnyt mitään puolestani. Miksi minäkään tekisin tai antaisin heille mitään? Siinä piilee elämän kylmä totuus, ja alan vähitellen uskoa, että ”silmä silmästä” -periaate pätee myös minuun.
Mitä haluan elämältäni ja miksi tämä kurssi? Tiedän valmistuvani yhdeksi miljoonasta restonomista, mutta pitkällä tähtäimellä on vaikea sanoa, mikä minusta oikeasti tulee isona.
Rakentavia ja kantaaottavia mielipiteitä minulta löytyy, otan mielelläni myös vastaan muiden mielipiteitä kehittääkseni omiani. Tulevaisuudessa aion jollain tavalla vaikuttaa maailman asioihin. Maailma on menossa koko ajan syvemmälle helvettiin – olisikohan jo aika saada aikaiseksi positiivinen käännös? Millä tavalla, se jääköön nähtäväksi. Mutta toivon voivani vaikuttaa asiaan, ja jos mahdollisuus annetaan, tiedän myös pystyväni siihen. Olen hyvä jätkä, jolla on persoona!
Nautin koulunkäynnistä kaikilla osa-alueilla niin kuin opiskelijan kuuluukin. Yritän imeä itseeni sellaista tietoa, jota pystyn tulevaisuudessa hyödyntämään taitojeni kanssa. Toivon löytäväni elämältä etsimäni, en vielä, koska etsimisessä piilee elämän suola. Haluan viestittää maailmalle elämänrakkautta ja ihmisille lisää oppia ja ymmärrystä rakastamaan torakoita, ovathan ne niin herkullisen makuisia ja sitkeitä sissejä.
Minä olen siis Janne Mäkinen, Rehti Suomalainen Mies, josta tulette vielä kuulemaan – positiivisesti. Toivotan kaikille lukijoille mukavaa talven odotusta.
Pyry – mies myytin takana
Katson ulos. Ulompi lasi on huurussa ja pimeys verhoaa armeliaasti sen, joka on toiselle miehelle helvetti ja suomalaiselle marraskuu. Pimeys pelottaa, siellä voi olla kummituksia ja kojootteja, mutta pahinta on sen tyhjyys. Tyhjyydessä on vain se minkä sinne ottaa mukaansa. Kohta tuo tila täyttyy Pyry- Jukka Peltomäestä.
Räntä lätisee ikkunaan. Miksei enää ole kunnon talvia, niin kuin lapsuuteni Vantaalla? Synnyin 2.2.1982 kolmilapsisen veljessarjan nuorimmaiseksi. Lapsuuteni oli niin tasapainoinen kuin sosiaalityöntekijä voisi toivoa. Leikin ja samoilin Myyrmäen vielä silloin niin sankoissa metsissä ystävieni kanssa, kesytimme variksia ja söimme metsämansikoita. Kun muistelen, miten juoksin avojaloin pitkin Silvolan pölyisiä hiekkateitä kuumana kesäpäivänä, pakostakin hymyilen. Jos edes yksi lapsi saa kokea sen, minkä minä koin, on maailmassa jotain säilyttämisen arvoista.
Viisivuotiaana äitini pakotti minut pianotunneille. Pianolle jäin kylmäksi, mutta musiikkiin rakastuin, ja tuo suhde on jatkunut tähän päivään. Soitan rumpuja kahdessa yhtyeessä, Maisemassa ja Kim Curly Bandissa. Rummuista syntyy tahti, tahdista musiikki. Onko omahyväistä sanoa rumpujen olevan kappaleen sydän? Niin sydämen kuin rumpalinkin rytmihäiriöt ovat heti selvästi havaittavia ja aiheuttavat mielipahaa. Mutta ei musiikki minusta ylpeää ole tehnyt. Sen kautta opin suhtautumaan ihmisiin ja nyt tapaan jatkuvasti mielenkiintoisia ja persoonallisia ihmisiä musiikin kautta.
Sytytän tupakan. Se maistuu tupakalta.
Kaksikymppisenä otin ja muutin Helsinkiin. Täällä kun tapahtuu kaikki hauska. Kaupunki ei ole suurin tai hienoin millään alalla, ja täällä on kallista asua. Se ei haittaa. Kun kerran on elettävä jossain, niin miksei lähellä kulttuuria ja ystäviä? Ja baareja?
Tiellä kulkee hilpeä seurue jatkoille. Hekin asuvat mielellään lähellä baareja. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat aivan kuin ekonomi ennusti.
Minun mielestäni Suomessa on paljon pahaa oloa. Ihmisillä on kauniit kodit, mutta niissä asuu tyhjiä ihmisiä. Ihminen on älykäs ja herkkä eläin, mutta törmätessään päivittäin kovuuteen ja ehdottomuuteen hänestä tulee kova ja ehdoton selviytyäkseen. Ne, jotka eivät kylmää suihkua kestä, jätetään mahalleen makaamaan. Tämä suututtaa minua. Jos ihminen kaatuu tai tekee virheen, hänet pitää auttaa pystyyn ja tien päälle yhä uudestaan, ei laittaa näytteille hyvien tapojen museoon varoittavana esimerkkinä ja vitsinä. Ilman myötätuntoa ja yhteistyötä olemme vain ydinasein varustettuja näätiä.
Avaan ikkunan ja tuuletan huoneesta pois tupakansavun ja humanismin. Tämä aika tuntuu olevan molempia vastaan. Räntäsade on lakannut, pakastaa.
Päätän viettää vielä tovin jalkeilla itseni kanssa, olenhan loistavaa seuraa. Suuret kysymykset kaatuvat aina niskaan pikkutunneilla, ehkä siksi niin harvoilla on niihin järkeviä vastauksia. Mitä teen elämälläni, mitä siltä haluan? Aivan tyhjentäviä vastauksia en voi antaa, mutta lyön tuopin vetoa, että olen oikealla kurssilla. Jatkan sen tekemistä mikä tuntuu oikealta. Soittamista. Koulua. Työtä. Maailmanparantamista. Niin se käy.
Sytytän tupakan ja sytkärin liekki häikäisee hämärään tottuneet silmäni. Varjot ovat taas syviä ja epäystävällisiä, täynnä tuntematonta. Olkoon. Laitan valon päälle ja valmistaudun nukkumaan. Liika sisäavaruuksien luotaaminen voi johtaa valaistumiseen tai valtion taideapurahaan. Olen tyytyväinen. Pääsin katsastuksesta läpi.
Ulkona sataa hetken lunta. Aamulla se on sulanut pois.
Teksti Janne Mäkinen
Unelma ei ole sidottu aikaan ja paikkaan
Kaikki ei ole aina täydellistä, mutta huominen on aina lupaava. Musta on lempivärini, mutta se ei kuvasta ajatusteni sisältöä.
MINÄ
Ville Palmu, vuonna 1982 syntynyt turkulainen, graafisen alan ammattilainen – ja aina joskus minäkin olen jäässä. Minua kiinnostaa kaikenlainen matkailualan markkinointi, erityisesti markkinointiviestintä, silti aina ideat eivät synny hetkessä. Olen kiinnostunut erityisesti taittamisesta, jonka tekemisessä pyrin aina vain hauskempiin, hienompiin ja tyylikkäämpiin tuotoksiin. Joskus sekään ei silti riitä, jos oma näkemys asiasta ei vastaa tilaajan mieltymystä. En ole siis täydellinen, mutta onko meistä kukaan? Oletko sinä?
NYT
Tärkeintä juuri nyt on huolehtia tärkeistä ja vahvoista ihmissuhteista, oman alan työtehtävistä ja jokapäiväisestä koulutyöstä. Koulussa saan toteuttaa osaamistani ja auttaa opiskelukavereita luomaan uusia ja erilaisia painotuotteita. Ihmissuhteet tasapainottavat joskus kiireistä ja stressaavaa työtahtia, joka silti sopii minulle hyvin. Pieni paine saattaa avata ideoiden tulva-aidan hetkessä.
Joka päivä yritän saada pienet rahani riittämään elämiseen, matkustamiseen ja tietenkin myös ulkona käymiseen. Silti eniten rahaa menee moninaisiin laskuihin. Aina ei halua edes miettiä, mihin kaikki raha uppoaa. Kunnon rentoutuminen on elämisen ehto, joskus on saatava aivot narikkaan hetkeksi.
Välillä tekee mieli vain olla tekemättä mitään, mutta itsensä kehittäminen kiinnostavilla osa-alueilla innostaa kyllä opiskelemaan paksujakin kirjoja ja keskittymään opiskeluun. Voisiko tuon kaiken yhdistettyä joskus yhteen hetkeen?
TULEVAISUUDESSA
Unelmat potkivat eteenpäin ja mielikuva tulevaisuuden visioista auttavat minua jaksamaan niitäkin töitä ja kouluaiheita, jotka eivät niin paljon kiinnosta. Haluaisin tehdä työtä, joka ei olisi sidottu paikkaan eikä aikaan. Raha motivoi työntekoon, samoin se, että oman työn jälki vaikuttaa positiivisesti lopputulokseen. Graafinen ala on varmasti aina ykkösalani, mutta sen yhdistäminen muuhun osaamiseeni, tuotekehittelyyn ja markkinointiin, kiinnostaa. Matkapakettien kehittäminen ja omien innovatiivisten markkinointikeinojen toteuttaminen ovat suurimpia unelmiani. Nämä asiat ovat myös täysin toteutettavissa, joten toivon löytäväni työn, joka vastaisi mahdollisimman paljon mieltymyksiäni. Voisitko sinä olla uusi yhteistyökumppanini?
JOSKUS
Toivon, että ihmiset tekisivät itseään kiinnostavia asioita eivätkä tavoittelisi vain rahan avulla mielihyvää. Kiire, toisten miellyttäminen ja raha ei ainoastaan tuo onnea. Joku viisas on joskus sanonut: ”Kiire tappaa luovuuden ja luovuus tappaa kiireen”. Olkoon se mottoni – voisipa se olla monen muunkin motto. Joskus ehkä vielä on aikaa olla luova, ilman että sillä on tapettava kiire... Ja sitten joskus kun on rahaa, aikaa ja rohkeutta, otan tatuoinnin, jota olen halunnut jo yli kymmenen vuotta. Se on varmaankin tarpeeksi pitkä harkinta-aika ottaa ihoonsa kuva, joka on siinä kuolemaani asti?
Teksti: Nejdet Karadag
Opiskelu unelma ammatista on hienoa!
Minä olen Milla Niemi. Olen opiskelija Haaga-Helian ammattikorkeakoulun Porvoon yksikössä. Opiskelen matkailualan koulutusohjelmassa MARA- eli ravintola-alan linjalla. MATO eli matkatoimistopuoli ei minua kiinnostunut. En tykkää työskennellä toimistossa ja istua koko ajan tietokoneen ääressä. Toiselta minä tykkään ruoan laittamisesta, ja sen takia valitsi ravintola-alan opinnot.
Asun Helsingissä ja tulen joka arkipäivä Porvooseen koulun takia. Matka kestää mennen tulleen yhteensä kaksi tuntia. Ei se minusta hankalaa. Toiselta se on mukavaa että matkaan aikana kiva olla opiskelija ryhmän kanssa ja myös olen oppinut tunteja.
Vaihto-opiskelu ei kiinnosta minua, mutta voisin tehdä työharjoittelujakson jossakin ulkomailla. Mutta oikeasti ulkomailla työskenteleminen ei itseäni kiinnosta, vaan haluan mielelläni jatkaa elämäni Suomessa. Sen sijaan ulkomaille matkustaminen on kivaa.
Harrastuksiani ovat ruoan laittaminen ja koiran hoitaminen. Harrastan myös jonkin verran liikuntaa.
Unelmani on löytää tulevaisuudessa hyvä työpaikka, esimerkiksi jokin kiva ravintola Helsingin alueella. Siellä voisin työskennellä muutaman vuoden. Yrittäjyyteen en usko olevani valmis heti alussa, mutta myöhemmin kyllä voin perustaa oma yritykseni.
Matkailuala kiinnostaa minua, ja sen takia valitsin tämän ammatin. Voisin myös harkita toimittajan ammattia, sillä se kiinnostaa minua kovasti. Se olisi hyvä vaihtoehto.
Teksti Olli Virkkala
Nejdet – mies joka uskaltaa tarttua haasteisiin
Olen Nejdet Karadag, 29-vuotias opiskelija. Alun perin olen kotoisin Turkista ja Suomeen muutin toukokuussa 2003. Halusin lapsena tulla lääkäriksi, mutta päädyin kuitenkin hotelli- ja ravintola-alalle, jossa myös työskentelin esimiesasemassa Turkissa asuessani. Olen myös opiskellut yliopistossa Istanbulissa.
Suomeen muutin alun perin rakkauden perässä, josta on syyttäminen viehättävää suomalaista naishenkilöä. Koska olin aikaisemmin työskennellyt matkailualalla, kiinnostus kyseisen alan koulutukseen oli suuri. Ongelmana minulla oli vähäinen suomen kielen taito, jota tosin olin oppinut melko hyvin lyhyessä ajassa.
Päätin hakea leikkimielellä Haaga-Helian ammattikorkeakouluun matkailun ja liiketalouden koulutukseen Porvooseen. Minulle oli suuri yllätys, että pääsin kouluun sisään, koska olin hieman epävarma suomen kielen taidostani. Voitte uskoa, että ei ollut helppoa aloittaa suomen kielisessä oppilaitokesessa vain muutaman vuoden Suomessa asumisen jälkeen. Olen aina ollut valmis tarttumaan uusiin haasteisiin ja oppinut, ettei kannata jäädä paikalleen makaaman.
Koulussa olen viihtynyt hyvin, ja opiskelut ovat sujuneet melko mukavasti. Luulen, että positiivinen luonteeni ja innokkuus ovat auttaneet minua tässä asiassa. Suuntautumislinjakseni olen valinnut matkatoimisto alan ja lähden tammikuussa Englantiin vaihtoon puoleksi vuodeksi.
Uskon, että valmistuttuani koulusta palaan takaisin Turkkiin, sillä minulla on haaveena perustaa sinne oma yritys. Uskon yrityksen sijoittuvan hotelli- ja ravintola-alalle, sillä minulla on paljon kokemusta ja tietoa niistä hommista. Olen kiinnostunut myös ruuanlaitosta, laulamisesta, matkailusta sekä media-alasta. Ulkomainen politiikka kiinnostaa myös, ja olenkin innokas keskustelemaan poliittisista asioista.
Olli Virkkala – Flegmaattinen helsinkiläinen
Minä ja elämä
Terve! Olen Olli Virkkala, 25-vuotias kaveri Helsingistä. Katsoisin olevani aika normaali opiskelijajamppa. Pidän juhlimisesta ja opiskelijaelämästä ottamatta siitä kuitenkaan liikaa stressiä. Hitaasti porskutetaan eteenpäin juuri sillä panostuksella, jonka katson aiheelliseksi kyseiseen tehtävään. Koulu lähinnä mahdollistaa minulle hyvin työrajoitteisen elämäntavan ja antaa lisää aikaa tuumia työelämän haasteita.
Minä ja musa
Tärkein projektini koulun ohella on bändini, Maisema. Soittelen siinä bassoa. Sitä on tullut soiteltua enemmän tai vähemmän kautta aikain. Homma lähti uusille raiteille, kun vuonna 2002 aktivoiduimme, ja kaveriporukka muodostui bändiksi. Aluksi vedimme biisejä englanniksi, mutta sittemmin vaihdoimme suomen kieleen. Musiikillisia esikuvia ovat muun muassa Ismo Alanko, Juice Leskinen ja Tuomari Nurmio. Ulkomaalaisista vaikutteista voisin nimetä Nick Caven ja Tom Waitsin. Keikkoja meillä on silloin tällöin.
Minä ja tulevaisuus
Jos bändihommat eivät lyö leiville, (pois: niin) isona pitää varmaankin hankkia ”oikea” työ. Jos asiat menevät näin, (pois: niin) työpaikan valintaan tarvitsee kiinnittää paljon huomiota – ennen kaikkea työssä pitää viihtyä. Viihtyvyys ja mielekkyys ovat tärkeimmät asiat unelma-ammatissani, raha on vain toissijaista. En rupea seisomaan päälläni, vaikka saisin siitä Suomen kovimman tuntipalkan. On paljon tärkeämpää, että vastuu, mielekkyys, ilmapiiri ja raha ovat työssä oikeassa tasapainossa.
Tulevaisuuden matkaaja
Teksti Milla Niemi
Minä olen Elina Hellberg. Olen matkailualan restonomi-opiskelija Haaga-Heliassa, Porvoon yksikössä. Olen asunut aikaisemmassa vaiheessa opiskeluani Porvoon keskustassa, mutta nykyään asun automatkan päässä yksiköstämme.
Vaikka olen päätoiminen opiskelija, teen koulun ohella töitä tarjoilijana Porvoon Amarillossa. Ravintola-alan töistä minulle on kokemusta karttunut jo useamman vuoden ajan. Tarjoilijantyö soveltuu aikatauluiltaan hyvin opiskelijaelämän rytmiin, sillä työajat ajoittuvat pääasiallisesti koulun jälkeisiin iltoihin sekä viikonloppuihin. Työ soveltuu myös hyvin luonteeseeni, sillä olen hyvin sosiaalinen, avoin ja hyvä toimimaan ryhmässä.
Opiskeluni jälkeen tarjoilijantyöt saavat osaltani jäädä, samoin näillä näkymin koko ravintola-ala. Valmistumisen jälkeen on aika siirtyä uusiin haasteisiin ja uusiin työtehtäviin. Tuleva työni ei välttämättä liity suoranaisesti matkailuun, vaan sillä on mahdollisesti enemmän tekemistä markkinoinnin ja mainonnan kanssa. Tulevaisuuden työni toivoisin olevan samanaikaisesti sekä kehittävää että luovaa. Suurimpana toiveenani olisi pystyä vaikuttamaan ihmisiin sekä työskennellä eri persoonallisuuksien kanssa.
Koulutus ei ole minulle pääasia, mutta sillä on kuitenkin merkitystä. Näillä näkymin minulla ei ole tavoitteena lähteä heti valmistumiseni jälkeen takaisin koulun penkille, mutta pidän ajatuksen avoimena tulevaisuudessa. Kiinnostusta löytyy matkailun lisäksi psykologian sekä median suuntaan. Koska olen tehnyt paljon viikonloppu- ja iltapainotteista työviikkoa, toivoisin tulevaisuuden työltä nykyistä enemmän säännöllisyyttä omaan arkeen. Ravintola-alan työntekijänä minäkin kaipaan tyypillistä viisipäiväistä ”kahdeksasta neljään” sijoittuvaa työpäivää, ja tietyssä määrin haaveilen siitä.
Koska nautin matkustamisesta, työmatkojen tekeminen olisi tulevaisuuden töissä etu, mutta se ei ole missään tapauksessa välttämätöntä. Tärkeintä olisi, että töistä löytyy kiinteä työpiste, eivätkä työt sijoittuisi pelkästään kentälle. Mahdollisilta työmatkoilta tullessani minulla olisi paikka, johon palata viimeistelemään työt.
Mitä tulee rahaan, olen kunnianhimoinen mutten ahne. Raha ei ole työn pääasia, työn tulee ennemmin olla nautinnollista, ja sen pitäisi pystyä myös kehittämään minua. Nykyisen hektisen työn vastapainoksi kaipaan ajattelemista sekä istumista, ajatusten rasittamista lihasten sijasta.
Tavoitteenani olisi tehdä työtä, jolla on muutakin merkitystä kuin toimia oman talouteni lähteenä.
Minulla on kova halu nähdä ja kokea maailmaa. Kaksi vuotta sitten toteutin yhden unelmani ja matkustin ystäväni kanssa maailman ympäri. Reissumme alkoi Thaimaasta ja kuljimme Malesian sekä Singaporen kautta Australiaan. Australiaan pysähdyimme pidemmäksi aikaa, jolloin minulle avautui mahdollisuus työskennellä kahvilassa ja oppia sitä kautta paikallisten elämää. Reissulla tutustuin uusiin ihaniin kavereihin, jotka muistuttavat minua siitä, kuinka matkailu todella avartaa mieltä ja opettaa, että maailma on täynnä mahdollisuuksia.
Jenni Mikola…Tulevan Gurun mausteet
Olen sorja, reilu parikymppinen Haaga-Helian opiskelija. Synnyin kirpeänä tammikuun päivänä Kokemäellä, tuolla Suomen Minnesotassa, jonka joesta on muuten pyydystetty Suomen toiseksi suurin kala, 152–kiloinen sampi. Itse olin syntyessäni huomattavasti hentorakenteisempi, mutta vanhempani olivat vähintäänkin yhtä, elleivät jopa ylpeämpiä, omasta suloisesta saaliistaan, pikku pallerostaan, jolle annettiin myöhemmin kasteessa nimeksi Jenni.
Nuoruuteni vietin ystävieni kanssa telmien Kokemäen laveilla teillä. Olen aina ystävystynyt helposti, mutta alempina kouluvuosina minua lannistivat ihmiset, jotka kokivat omassa epävarmuudessaan, että pientä Jenniä piinaamalla omista koulupäivistä saa rutkasti enemmän irti. Nämä ajat tekivät minusta, kuten kenestä tahansa samanlaisten kokemusten uhriksi joutuneelle, aluksi epävarman nuoren. Mutta vanhemmalla iällä olen oppinut käsittelemään näitä asioita ja kykenenkin nykyään käyttämään niitä vastavoimaisesti energiavaranani elämässäni. Tähän auttoivat yläasteella alkaneen pesäpalloharrastuksen mukanaan tuomat ihanat joukkuetoverit ja oma rakas äitini, jota pidänkin yhtenä elämäni tärkeimmistä ihmisistä.
Äidilläni on ollut myös erittäin suuri vaikutus uravalintaani. Erilaisten vaiheiden kautta olen perustanut oman toiminimen ja kahvilan, jota olen uljaasti pyörittänyt jo neljän kesän verran. Äitini toimii tässä yrityksessä helpottavana taustavoimana äänettömän yhtiökumppanin ominaisuudessa. Aluksi äitini ehdottaessa kahvilatoimintaan ryhtymistä olin jokseenkin vastahakoinen, mutta ajan mittaan tästä kahvilasta on tullut minulle suuri ja tärkeä osa elämääni.
Yksityisyrittäjyys on opettanut minulle kullankeltaista sahramiakin arvokkaampaa työmoraalia ja pippurista pitkäjänteisyyttä. Asioihin pitää kyetä tarttumaan välittömällä tarmolla, silloin kun sitä tarvitaan, ja vaikka sormet olisivat kuinka tahansa tahmeina taikinasta. Aktiivisuuttani ja energisyyttä kanavoin esimerkiksi toimimalla POMO:n hallituksen aktiivijäsenenä. Pyrin vaikuttamaan positiivisesti opiskelijatovereideni elämään järjestämällä heille tajunnan räjäyttäviä bileitä ja auttamalla muun muassa asuntoasioissa. En myöskään kammoksu olkapääni kuluttamista ja ystäväni pitävätkin minua oivallisena kuuntelijana.
Empatian puute tässä maailmassa minua ärsyttää. Jos ihmiset olisivat hieman avarakatseisempia eivätkä tuomitsisi niin äkkipikaisesti, tämä tellus olisi huomattavasti mukavampi paikka meille kaikille. Nautin siitä, että voin omalla positiivisen kuplivalla persoonallani tuoda hieman lisää auringonpaistetta muidenkin ihmisten elämään. Raikas hymy ja halaus silloin tällöin pitävät mielen virkeänä ja tykkäänkin yllättää ystäviäni ja kanssaihmisiä olemalla oma itseni tervehtimällä heitä vilpittömästi ja iloisesti… Kannattaa kokeilla. Sitä paitsi musta mieli tuo vain turhia ryppyjä ja juonteita kasvoille.
Henkilö, joka valottaa puolestaan minun päiväni, on salskean komea kihlattuni. Hirvekseni välittömyys ja huumorintajunsa saavat minut aina hyvälle tuulelle. Jokainen ihminen tarvitsee vierelleen toisen, joka piristää, lämmittää, kuuntelee ja tarvittaessa toruu. Olen onnellinen, että kohdalleni on sattunut tämänlainen henkilö. Muutoinkin maailmaa ei kannata tuijottaa liian kauas oman kapean kaukoputken läpi Peilatkaamme toistemme kautta tätä hetkeä, kunnioittakaamme erilaisia heijastuksia ja nauttikaamme valosta! Niin minäkin teen.
teksti: Pyry Peltomäki
Lähetä kommentti